Vantaa

Osuuskunta Suomen Taolainen Neijing-koulu

Osuuskunta Suomen Taolainen Neijing-koulu on osa kansainvälistä Neijing-koulua, joka toimii tällä hetkellä 19 maassa: Argentiinassa, Brasiliassa, Chilessä, Equadorissa, Espanjassa, Italiassa, Kolumbiassa, Liettuassa, Meksikossa, Norjassa, Perussa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Suomessa, Uruguayssa, U.S.A:ssa, Venezuelassa ja Virossa. Monessa maassa on useampia kouluja.

Ensimmäinen perinteisen kiinalaisen lääketieteen ryhmä, kutsumanimeltään Neijing, aloitti opiskelunsa Suomessa vuonna 1987 tohtori José Luis Padilla Corralin opettamana. Sen jälkeen koulutus on jatkunut eri opettajien johdolla, mutta aina tohtori José Luis Padilla Corralin opastuksen alaisena. Helsingissä koulun vastaavana opettajana ja toiminnan koordinoijana toimii Gandul Saris-Sauri. Tällä hetkellä koulussa on kaksi peruskurssin opettajaa.

Neijing-ryhmän aikana perustettiin Itämainen hoitoperinne r.y. vastaamaan koulutuksen järjestelystä ja 1990 luvun alusta siitä haaraantui Suomen Neijing-koulu, sittemmin Osuuskunta Suomen Taolainen Neijing-koulu. Myöhemmin Itämainen hoitoperinne muutti nimensä nykyiseksi FinnAcuksi eli Suomen perinteisen kiinalaisen lääketieteen yhdistys ry:ksi.

Vuodesta 1996 lähtien perinteisen kiinalaisen lääketieteen peruskurssit ovat alkaneet noin kerran vuodessa. Kurssit ovat kolme- ja puoli -nelivuotisia.

Koulutuksemme perustuu vanhan itämaisen perinteen universaaleihin opetuksiin, joissa oleellisena osana on ihmisen henkisen ulottuvuuden elvyttäminen ja elämän taidon ja terveenä pysymisen taiteen opettaminen. Tähän viitekehykseen liittyvät myös terapeuttina olemisen taidon, sairauden hoitamisen, perinteisen kiinalaisen diagnostiikan ja säätelymenetelmien opettaminen ja hoitomenetelmistä mm. energeettisen hieronnan, qi gongin, akupunktion ja moksibustion opettaminen. Oppilaat ovat eri aikoina myös luoneet opintopiirejä heitä lähemmin kiinnostavien aiheiden ja taiteellisten ilmaisujen ympäriltä.